Wannabe Flying Ballerina

Aikuisena on tullut kokeiltua, jos minkälaista harrastusta. Paljon useampia, kuin silloin lapsena, jos nyt ei oteta huomioon koulun liikuntatuntien valikoimia, jotka eivät useinkaan olleet minulle niin mieluisia, vaikka liikunta sinänsä kuului lempiaineisiin jo alakoulusta asti.

Minun taustaani onkin aina kuulunut tanssi, monessakin muodossa, jo kolmivuotiaasta asti, jolloin niin sanotusti aloitin harrastuksen luovan tanssin ryhmässä ja pupuesityksessä. Sittemmin tämä on pysynyt mukana (muutamaa rehvakasta vastarintavuotta laskematta) ja olen jopa itsekin vetänyt erilaisia tanssiryhmätunteja sekä ollut tanssilinjalla lukioaikana. Ja tanssin pariin olen palannut nytkin, vaikkakin hieman eri muodossa.

(kuva lainattu täältä)

Kokeilin tankoilua ensimmäisen kerran syksyllä 2011, jolloin opiskelijakortilla sai yhden ilmaisen tunnin ostaessaan viiden kerran kortin. Tällöin laji ei vakuuttanut minua, vaikka pyörähtelyt tangolla olivatkin sinänsä aika veikeitä. Ajattelin tuolloin, ettei minua kyllä millään ilveellä saa tangolle kiipeilemään, ”sehän sattuukin” ja ”en kyllä ainakaan mene ylösalaisin mihinkään”. Tällöin harrastus jäi ja kaksi kertaa kortillakin jäi käyttämättä. Hyvä akrobaattinen ystäväni vakuutti mielipiteeni täysin, kun hänen sosiaalisen median feedinsä täyttyivät kaikenlaisista asennoista ja kasvavasta habasta. Minun narukäteni itkivät kilpaa epäonnistuneen mieleni kanssa.

(kuva lainattu täältä)

Olen sitä mieltä, että kohtalo on johdattanut minut Studo Loftille. Sanoinko tämän jo?

Muistan nähneeni 2015 jonkun flyerin Puistolan asemalla ja miettineeni jo silloin, että täytyypä joskus käydä kurkkaamassa tämä studio, josko piruuttaan antaisi tangollekin uuden mahdollisuuden. Tämä ajatus heräsi lähinnä siksi, että mieleni kaipasi tanssia ja tanssimaista liikettä, ja useat aikuisryhmät eivät tuo sellaista haastetta mitä kaltaiseni goal-digger jatkuvasti harrastaessaankin kaipaa.

En kuitenkaan päätynyt loftille vasta kuin joululomalla ja silloinkin tulin kysymään Method Putkisto-tunneista, koska kipeytynyt lanne vaati joogaakin rauhallisempaa kehonhuoltoa, mutta päädyin avoimelle tankokokeilutunnille ja joku pieni kipinä siinä sitten syttyi.

Syy siihen oli varmasti osittain mielettömän lahjakas ja pitkäpinnainen ohjaaja, sekä loftin rauhaisa habitus, mutta joku sai minut aloittamaan intensiivisen treenaamisen, niin tankoilun kuin putkistonkin parissa. Käytänkin mielellään vapaa-aikaani juuri näiden harrastusten parissa, jos vaan voin ja Studio Loft on todella korkealla minun arvolistallani, enkä häpeile sitä yhtään. Kaikkein tärkeintä on hyvinvointi, niin henkinen kuin fyysinen ja loftilla treenaantuu molemmat. Ja sitten taas jaksaa kaikkea muuta.

Vuosi sitten sain viikkoaikatauluihin lisää täyttöä, kun muodostui loftin koreoryhmäkin, jonka seurauksena väitän, että on muodostunut myös uusia ystävyyssuhteita, mikä sekin on usein aikuisharrastuksissa harvinaista. Tai esimerkiksi kuvittelen vaan, etten ehkä ensimmäiseksi naureskelisi kuntosalilla vieraiden kanssa tai pumppitunnin päätteeksi heitettäisi vitsiä tämän kertaisista treenisuorituksista.

(kuva lainattu täältä)

Tankotanssi on kaikkine muotoineen antanut minun aikuisaivoilleni juuri kaipaamaani haastetta, kokonaisvaltaista kuntoilua sekä luovaa ilmaisua, ja muut harrastukseni tukevat tanssiharrastustani.

Ja kyllä, on todellakin päiviä kun luuserifiilis on valtava ja mikään liike ei mene nappiin, mutta on myös päiviä, jolloin ylittää itsensä sellaisin tavoin mitä ei koskaan ole uskonut mahdolliseksi. Nyt sitä löytyykin kaikenlaisia liikkeitä omalta ”bucket list”:ltä ja yksi niistä on ”flying ballerina”. Tämä ehkä osittain nostalgisuutensa vuoksi (klassinen baletti kuului monen vuoden ajan kaksi kertaa viikossa elämääni), mutta myös siksi, että tuo käsittämättömän keveä ja kaunis liike on todella vaikea saada onnistumaan. Ja sehän on hunajaa minun luonteelleni!

 

Treeniterkuin,

Katja

Ps. Muistakaa tulla Studio Loftin kevätjuhlaan su 28.5.2017. Meikäläinenkin ehkä kehtaa koreojoukon kera estraadille. Ehkä.

 

Tila hengittää

Olen noin vuoden verran käynyt Method Putkisto-tunneilla Studio Loft- salilla, oikeastaan kahdesta pääsyystä: tankotanssiharrastuksen kehonhuollon vuoksi sekä, että tästä lajista on tullut selkävaivaiselle ”nuorelle aikuiselle” elinehto.

Vaikkakin olen ollut aina aika aktiivinen ja hyvä venyttelemäänkin jopa (nimimerkillä ”lattiaistuja omasta valinnastaan”), varsinkin toimistotöihin siirtyessä huomasi, ettei mikään tunnu auttavan jatkuvasti jumiutuvaan niskaan sekä jähmeään yläselkään. Hieronnat ovat liian hentoja, fysioterapiakaan ei ole minulle ja itse ei saa edes rullailtua lapojen alta jumeja auki.

Reilu vuosi sitten käytyäni MP Pilates-alkeiskurssilla koin valaistumisen ja sen jälkeen on ollut oman kehonhuollon lisäksi inspiroivaa oppia uutta omasta kehosta, ja löytää oikeita keinoja sekä venytyksiä, joista saa uudenlaisia tuloksia.

Myönnettäköön, etten käy tunneilla suorittamassa, vaan oikeastaan ajattelen sen täysin hemmotteluhoidoksi itselleni. Rauhatempoinen tunti sopii stressaavan duunipäivän jälkeen ja virkistäväksi tavaksi aloittaa viikonloppu. Näin vuosien kuluessa olen päättänyt harrastaa vain mukavia lajeja ja vaikka en hikoilisikaan pumpissa joka tiistai, niin kyllä vaan Method Putkistossakin saa kehon kuosiin.

Ryhti paranee jo muutaman tunnin jälkeen ja keskivartaloon löytyy tukea, ja tässä samalla selkävaivainen saa jo paljon hyvää fiilistä olemukseensa! Kevään tehokurssilla lähti senttejäkin, believe it or not!

Yksi ehdoton plussa tunneilla on minulle, että olen oppinut hengittämään. Tai sanotaanko, että olen jo parempi. Aloittaessani hengitys oli todella pinnallista ja vuosien joogaharkatkaan eivät olleet auttaneet, vaan ikään kuin pidätin hengitystä, jonka seurauksena sisäänhengitys ei kulkenut. Tuntui siltä, että ei vaan pystynyt keräämään ilmaa enempää ja tila loppui hengitykseltä kesken.

Huonon työergonomian vuoksi pahentunut rintarangan kireys pakotti pistämään painoa asialle ja on iloni paljastaa, että viime viikolla löysin vihdoin palleani. Ihan oikeasti! Ja se oli hienoa!

Tällaiset onnistumisen ilot sekä mahdollisuus omien haasteiden työstämiseen saa minut palaamaan studiolle, ja tuntemaan vietävää huonoa omaatuntoa, mikäli yksikin Method Putkisto jää väliin. Sillä se on hyvinvoinnilleni yhtä tarpeellista, kuin aamukahvini (huom. –monikko).

Uusin asettamani haasteeni onkin treenissä vahvistaa huonoa vasempaa puolta, erityisesti kyynärvarsi- ja rannealueita, jotka ovat selkähoidon vuoksi varmaan jääneet vähemmälle huomiolle, ja nyt osoittavat mieltään oikein reilusti. Mutta en epäile hetkeäkään, etten pääsisi teille hehkuttamaan tuloksia tulevina kuukausina!

Nyt ylös, ulos & Loftille!

Katja